EMMI KUITTINEN, MIMMI LAAKSONEN & KIRSI VINKKI

Kuva: Pekko Vasantola
Kuva: Pekko Vasantola

Ruvekkama suuta soittoon
tahi kieltä kääntelemään
ennen saatuja sanoja
vanhemman varustamia
mit` ennen emoni lauloi
oma vanhempi opetti”

Kolmen säkenöivän naismuusikon trio musisoi ihmisten iloksi! Koskettavat sävelmät ja laulujen tarinat lumoavat kuulijansa. Trion esittämä ja sovittama musiikki pohjautuu vanhaan tanssimusiikkiin ja pohjoisiin kansanmusiikkiperinteisiin. Sovitukset on tehty monipuolinen akustinen soitinnus huomioiden. Trion konserteissa soi viulu, harmonikka ja harmooni, väliin voi nähdä ja kuulla harvinaisempiakin kansansoittimia, kuten kampiliiraa, jouhikkoa ja erilaisia puupuhaltimia.

Alunperin yhtye koottiin Helsingin Vartiokylän seurakunnan hoivamusiikkiprojektia varten ja on sittemmin esiintynyt kaikille avoimissa tilaisuuksissa ja hoivalaitoksissa konsertoiden. Yhtye esittää myös lastenmusiikkia ja toteuttaa lapsille suunnattuja konsertteja Trio Kääpönen -nimellä.

Emmi Kuittinen – laulu, harmoni, haitari
Mimmi Laaksonen – kansanomaiset puhaltimet, kantele, laulu, harmoni
Kirsi Vinkki – viulu, alttoviulu, jouhikko, kampiliira, kehärumpu, laulu


ENNEN SAATUJA SANOJA -konsertti

Yhtyeen Ennen saatuja sanoja -konsertti yhdistelee kansanmusiikkia ja kristillisiä perinteitä. Lähdetään kesäyönä laulamaan Luojan virttä, matkataan Mataleenan ja itsensä Herra Jeesuksen kanssa taivaallisiin ja maallisiin säveliin, kun muistuu mielehen ajat entiset ja joutuu armas aika.

Esitykset:
30.8.2015 Puotilan sadonkorjuujuhlat / Puotilan kappeli, Helsinki
08/2015 Konserttikiertue Vartiokylän seurakunnan hoivalaitoksissa / Helsinki
2.6.2015 Metrolla musiikkiin -konserttisarjan avajaiskonsertti / Matteuksen kirkko, Helsinki

TrioKaaponen_ovaali (1).png

Kuva: Pekka Vesantola


TRIO KÄÄPÖNEN & LASTENMUSIIKKIKONSERTTI KANSANMUSIIKKIHENGESSÄ

”Kääpönen, kääpönen käpälillä kukkuu…”

Trio Kääpönen soittaa kansanmusiikkia lapsille. Konsertti kutsuu niin pienet kuin isommatkin kuulijat mukaan laulamaan tarinoita Kääpösestä, Onnimannista ja Pääskylinnusta, retkelle kaukaiselle vuorelle, hurjastelemaan autolla sekä tanssimaan mieltänostattavan musiikin tahtiin!

Konsertin jälkeen lapset ovat tervetulleita askartelemaan itselleen soittimia soitinaskartelupajaan muusikoiden opastuksella.

Esitykset:
19.8. 2018 12:00 Seurasaari Soi 2018 -tapahtuma / Antti, Seurasaari, Helsinki

Konsertti on osa Seurasaari Soi 2018 -tapahtumaa. Lisätietoja tapahtumasta sivuilta:
https://www.kansallismuseo.fi/fi/tapahtumat/seurasaari-soi
Seurasaaren Sanomat / Seurasaarisäätiön uutiskirje 2018

*  *  *
Esiintyjistä:

Emmi Kuittinen on laulaja, laulunopettaja ja on toiminut Vartiokylän seurakunnan hoivamuusikkona. Hän on perehtynyt kansanlaulun eri tyylilajeihin, ja erityisesti karjalaisten ja muiden suomensukuisten kansojen musiikkiin. Koulutukseltaan Emmi on musiikin maisteri ja musiikkipedagogi (AMK). Hän laulaa yhtyeissä Hertta, Finno-Balkan Voices, Pajolaine, Shamu sekä Emmi Kuittinen & Ikuisen ikävän orkesteri ja esiintyy myös soolona. Emmille on tärkeää työssään välittää laulamisen riemua ja jokaisen ihmisen oikeutta musiikkiin.

Mimmi Laaksonen on muusikko, musiikinopettaja ja Vartiokylän seurakunnan hoivamuusikko. Hänen erikoisalaansa ovat kansanomaiset puhaltimet sekä kosketinsoittimet. Mimmin yhtyeitä ovat esimerkiksi Armas, Wind on Wind ja Helsinki Soundpainting Ensemble. Mimmi on koulutukseltaan musiikin maisteri, ja hän on opiskellut kansanmusiikkia ja musiikkikasvatusta. Mimmin monipuoliseen työhistoriaan kuuluu musiikinopetusta lasten, nuorten ja erityisryhmien kanssa sekä taiteellista työtä niin musiikin kuin teatterin parissa.

Kirsi Vinkki on muusikko, viulunsoiton ja musiikin perusteiden opettaja ja käsityöläinen. Kirsi soittaa monia soittimia – viulua, jouhikkoa, puhaltimia ja kampiliiraa. Hän on koulutukseltaan musiikin maisteri, instrumenttiopettaja ja puualan artesaani. Soittamisen ja opettamisen lisäksi Kirsi tuottaa musiikkitapahtumia ja työskentelee soitinverstaalla. Hänen yhtyeitänsä ovat esimerkiksi The Green Cottage, Shamu, Désirée Saarela & Triskel, Armas sekä Emmi Kuittinen & Ikuisen ikävän orkesteri.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s