Oma instrumenttini on viulu. Sen kanssa olen eniten esiintynyt – yksin tai yhdessä erilaisissa kokoonpanoissa. Viululla taidan parhaiten kansanmusiikin ja viihdemusiikin genren. Sen lisäksi olen laajentanut soitinnustani muihinkin kansansoittimiin:
* jouhikko – joka on vanha Suomessakin soitettu soitin, kanteleen aikalaisia
* kampiliira – keskiaikainen melodia- ja borduunasoitin, jonka ääni syntyy pyörittämällä kampea, johon kytketty puinen kiekko saa kielet resonoimaan
* fiideli – keskiaikainen viulun edeltäjä, jousella soitettava kielisoitin
* bodhrán-kehärumpu – irlantilainen kehärumpu, jota voidaan soittaa kädellä tai erilaisilla rumpukapuloilla
* laulu – mieluummin solistina toimin erillisen instrumentin kanssa, mutta laululla on mukava höystää omaa soittoa tai musisointia yhtyeessä
* kansanomaiset puhallinsoittimet – mm. tinapillillä, pitkähuilulla sekä kansanomaisilla puupuhaltimilla taittuu melodialinjoja
Olen esiintynyt soolona monenlaisissa tilaisuuksissa, yksityisissä ja avoimissa tilaisuuksissa ja juhlissa. Ohessa olen voinut antaa pienen esitelmän soittamistani instrumenteista. Yleisöä usein kiinnostaa kuulla lisää hieman harvinaisemmista soittimista, kuten kampiliirasta, jouhikosta, puhaltimista tai bodhrán-rummusta. Musiikkiesityksen lomaan on helppo ujuttaa tietoa soittimesta, sen rakenteesta, toimintaperiaatteista ja historiasta.
Opintojeni aikana valmistelin useammankin soolokonsertin, joiden esitysnumeroista osa oli puhtaasti sooloja eli yksin esitettyjä musiikkinumeroita, valmiita melodioita, sovituksia, potpureita tai improvisaatiota. Sittemmin soolonumerot ovat olleet osana yhteykonsertteja. Soolosoitto voi olla intiimiydessään todella kaunista, koskettavaa ja monipuolista. Yksinsoitossa muusikolla on valta valita tapahtumaan asioita tunnelmaan sopivasti spontaanistikin!
Soolomateriaaliksi sopivat hyvin menevämmät tanssisävelmät, kaihoisammat laulumelodiat, tunnelmaanluodut improvisaatiot, laulu-soitto-sovitukset kuin kertovammatkin melodiat tai lauletut sävelmät. Sovitus ja toteutus tehdään aina tarpeen ja toiveiden mukaan!