
Armas (2013–) on viisihenkinen kansanmusiikkiin vankasti nojaava akustinen yhtye. Yhtyeen äänimaailman luovat haitari, harmooni, erilaiset kansanomaiset puhaltimet, viulu, kielisoittimet, myös jouhikko, lyömäsoittimet, toisinaan myös laulu. Armas-yhtyeen musiikki kiinnittää nykykansanmusiikista kuin perinnemusiikistakin kiinnostuneiden huomion ja luo katsauksen mm. erilaisiin kansanpuhaltimiin ja niiden sävykkäisiin sointeihin. Yhtyeen estetiikka pohjautuu niin perinteeseen kuin moderniin, uutta luovaan yhtyesoitantaan.
Armas-yhtyeen Karjasoitto- / Kirjamosta Tarinaisiin -konsertissa tähystetään yli sadan vuoden takaisiin paimensävelien värittämiin laidunmaisemiin. Konsertin musiikki pohjaa kansanmusiikintutkija Armas Otto Väisäsen kesällä 1914 Länsi-Inkeriin suuntautuneella keruumatkalla tallennettuun sävelmäkokoelmaan. Sävelmät on julkaistu Ilkka Kolehmaisen toimittamassa Karjasoitto-nuottikirjassa (Kaustinen 1985), jonka julkaisusta on kulunut tasan 30 vuotta. Karjasoitto-kokoelma yksi aikansa kiinnostavimmista sävelmäkokoelmista, varsinkin perinnepuhaltimien näkökulmasta. Suomesta ja Karjalasta puhallinsävelmiä on tallennettu vain vähän, joten tämä inkeriläinen kokoelma on arvokas ikkuna vanhakantaiseen paimenmusiikkiin. Se luo meille välähdyksiä myös siitä, mitä tuo tallentamatta jäänyt paimenmusiikki oli Suomessa. Konsertissa yhtye herättää Karjasoitto-kokoelman henkiin ja tuo sävelmät tähän päivään: Ruskavot, haliasoitot, tsizikit ja saksinat soivat uusina sovituksina taitavien kansanmuusikoiden käsissä.
Karjasoitto-konsertin materiaali on tallennettu yhtyeen esikoisalbumille, Metsästä kuuluu, joka äänitettiin 2015-2016 aikana ja julkaistiin syksyllä 2016. Metsästä kuuluu -cd-levyä voi ostaa yhtyeen jäseniltä, Digelius Music -levykaupasta sekä tilata kansanmusiikkiliiton putiikista.
Yhtye on myös aktiivisesti kiertänyt mm. musiikkiopistoja ja tehnyt yhteistyötä musiikkiopistojen opettajien kanssa vetäen musiikkiopiston oppilaille paimenmusiikkiteemaisia työpajoja ja konsertoinut Karjasoitto-ohjelmistolla.
Yhtyeen uusin valmisteilla oleva konserttikokonaisuus, ”Lähteillä ja juurilla”, musiikkimateriaali pohjaa yhtyeen muusikoiden omiin soiviin juuriin; mistä olen saanut musiikkini, mistä olen vaikuttunut ja onko suvussani tai sukujeni asuttamilla seuduilla musisoitu, jos, niin mitä ja millä soittimilla…?

ARMAS:
Olli Kari – haitari, kellot, puhaltimet ja laulu
Samuli Karjalainen – kielisoittimet, puhaltimet ja laulu
Mimmi Laaksonen – puhaltimet, harmooni ja laulu
Kirsi Ojala – puhaltimet, laulu ja udu
Kirsi Vinkki – viulu, alttoviulu, jouhikko, puhaltimet ja laulu
* * *
ARMAS-YHTYEEN KOTISIVU: https://armasyhtye.wordpress.com
KARJASOITTO-PROJEKTIN BLOGIi: http://karjasoitto.wordpress.com
ARMAS-YHTYE FACEBOOKISSA:
https://www.facebook.com/armasyhtye
Ääninäytteitä Armas-yhtyeen musiikista Soundcloud-palvelimella: