Posetiivi

on

Vuonna 2016 sain puolisoltani syntymäpäiväyllätyksenä vanhan antiikkisen posetiivin. Vanhojen esineiden rakastajana ja erilaisista vanhoista soittimista kiinnostuneena olin tietenkin aivan haltioissani tästä äärimmäisen ainutlaatuisesta lahjasta! Soitin ei tosin ollut soittokunnossa, mutta ääntä siitä kyllä lähti – veivinpyöritys sai aikaan mitä mielenkiintoisimpia ja aavemaisimpia äänimaisemia…! Soittotelan eli ”valssin” sävelmät eivät olleet lainkaan tunnistettavissa.

Vuosien varrella olemme olleet yhteydessä eri asiantuntijoihin soittimesta. Posetiivarina tunnettu Markku Savijärvi kävi katsomassa soitinta ja kyseli Ruotsista asti apuja soittimen alkuperään liittyen. Soitin käytettiin Varkauden Mekaanisen Musiikin Museossa Pavel Kempfillä kuntoarviossa ja huollossa kesällä 2020.

Kyseinen posetiivi on 24-ääninen kannettava urku, jonka etupaneelissa lukee Frati & Co Berlin, siihen kuuluu myös irrallinen tukijalka. Italialaisten Chiaro Fratin ja Giovanni Battista Bacigalupon perustamassa Frati & Co -soitinverstaassa Berliinissä rakennettiin muiden soittimien ohella myös posetiiveja 1800-luvun lopulla. Nämä soittimet ovat edelleen käytössä olevista soittimista niitä tunnetuimpia. Arvio kyseisen soittimen rakennusvuodesta on noin 1885-1890. Soitin näyttää kultakauden kiertävän posetiivarin kanniskelemalta ja paljon soitetulta työkalulta ja on luultavasti jossakin vaiheessa vain jäänyt suomalaiskäsiin. Soittimen historiasta tiedossamme on, että se on ostettu vuonna 2016 helsinkiläiseltä nyt jo edesmenneeltä keräilijältä. Keräilijälle soitin oli kulkeutunut aikoinaan helsinkiläisestä yksityiskodista.

Soittimen soittotela eli valssi on piikein pinnoitettu lieriö ja yhden kappaleen pituus on yksi telan pyörähdys. Valittavissa on 8 eri sävelmää ja sävelmän vaihto onnistuu soittotelan pitkittäistä asemaa säätämällä. Soittimen päällä on kaksi avattavaa kantta, joiden kummankin sisäpinnalta löytyy paperiset sävelmälistat, toinen mahdollisesti alkuperäinen ja toinen suomenkielinen melkoisen vapaasti ja humoristisesti nimetty sellainen. Huollossa tehdyn virityksen jälkeen sävelmät soivat jo tunnistettavasti, mutta valssin sävelmistö ei vastaa kumpaakaan kansien alla olevista sävelmälistauksista. Ensimmäinen sävelmä soittimessa olevassa, joskin haljenneessa ja hankalasti korjattavissa olevassa, valssissa on Juventino Rosasin sävellys “Sobre las olas”.

Musiikkiprojektissani Porvoon musiikillista historiaa tutkiessani törmäsin tietoon Porvoossakin vierailleesta italialaisesta posetiivarista, ”Engel Paneliasta”, ja sähköpostinvaihdossa käydystä keskustelusta suomalaisen ”Pyörii kuin posetiivin sokka” -posetiivihistoriikin kirjoittaja Markku Karvosen kanssa sain seuraavaa tietoa:

Suomen italialaista siirtolaisuutta tutkinut prof. Luigi de Anna tiesi Turussa käyneen italialaisen Penalian näyttäneen siellä Laterna magica -kuvia vuonna 1770. Prof. Ilkka Mäntylä on löytänyt Porvoon raastuvanoikeuden pöytäkirjoista Porvoossa vuonna 1777 sattuneen kahnauksen, jossa oli osallisena mm. italialainen posetiivinsoittaja ja varjokuvien esittäjä ”Engel Panelia”, epäselvän nimen tulkinnan mukaan.

Nyt Mats Krouthén on tutkinut Penaliaa vielä lisää. Angelo Penalia kävi Ruotsissa Göteborgissa ainakin vuosina 1778 ja 1782. Vanhojen lehtimainintojen mukaan hän mm. näytti varjokuvaesityksiä ja Laterna magica -kuvia sekä esitteli ja myi kapinetta, jonka lehti kuvasi olleen ”Elekticitets-Machin”. Penalia opasti sen käyttöä halukkaille sekä julkisissa että yksityisissä näytöksissä. Lisäksi italialaisella oli mukanaan ”Positiv=Orgelverk” ja mekaanisia figuureja.

(Markku Karvonen)

Soitintani pääsee kuulemaan muun muassa Vanhan Porvoon soivien opastusten yhteydessä. Miten mahtavaa onkaan soittaa vanhaa soitinta tällaisessa historiallisessa ympäristössä!

Posetiivi sai pyörät alleen!

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s